21 Jul 2013

Ensimmäiset päivät Argentiinassa

Täällä sitä nyt ollaan, Argentiinassa. Tarkemmin sanottuna La Platan ensimmäisen hostellin aamupalahuoneessa paahtoleipien ja dulce de leche -levitteiden äärellä. Paikallisista leivistä voisin kirjoittaa enemmänkin (...), mutta keskitytään nyt kuitenkin matkaosuuteen.. Reissuun lähdettiin siis tiistaina - kipiteltiin Hallen länteen päin vievän moottoritien juureen ja nostetiin liftikyltit pystyyn. Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen päästiin oikein poliisien kyytiin (olivat tosin vapaa-ajan matkalla) ja Nordhausenissa vaihdettiin moottoritien levähdyspaikalla erään miekkosen kyytiin, jolta sain kunniatehtäväkseni pidellä sen kranaattiomenantaimia sylissä koko matkan Gießeniin asti. Gießenistä puolestaan saatiin allaolevan kuvan näköisissä tunnelmissa kyyti suoraan Frankfurtin lentokentälle - harmi että lento oli vasta seuraavana päivänä ja sitä ennen oli vielä tarkotus käydä tutustumassa kaverin kaveriin Franfurtin kaupungilla.

Tässä kuvassa näkyy myös kaikki mun Argentiinaan mukaan lähteneet matkatavarat, yhteensä noin 20kg.
Lentokentältä alettiin siis operaatio pummilla kaupunkiin. Valitettavasti lipunmyyjä ehti taktikoinnista huolimatta paikalle ja olisi halunnut varttitunnin matkasta huimat 25€, joka on kieltämättä aika suolainen hinta. Parilla ulkomaalaisniksillä (englannin puhuminen ja suomalainen visa electron maksuvälineenä) sain varsinkin omaksi ilokseni hinnan alenemaan puoliin, vaikka vaikutti rahastajanainenkin helpottuneelta päästyään kielimuuritilanteesta pois. Perillä Frankfurtissa kierreltiin tuota Euroopan pankkikaupunkia ja punkattiin neljä ihmistä yhdessä pienessä soluhuoneessa. Ahtaasta tilasta ja seuraavan päivän matkasta huolimatta nukutti tosi hyvin!

Keskiviikko-torstain parikymmentä lentotuntia meni yllättävän nopeasti. Tykkäsin erityisesti Lontoo-New York -välin lentokoneen henkilökohtaisista TV-näytöistä, joilla saattoi koko lennon pelata sananmuodostuspelejä ja laivanupotusta muita matkustajia vastaan :) New Yorkissa koneen vaihto meni vähän läpijuoksemiseksi myöhästymisen ja rajamuodollisuuksien takia. Maahantulohaastattelussa kyseltiin muun muassa meidän professoreiden nimiä ja sen jälkeen rikastutettiin USA:n tietokantoja taas parilla sormenjäljellä ja pärstäkuvalla. Lähtiessä Yhdysvalloista oli lento taas vaihteeksi myöhässä ja tehtiin JFK:n kentällä peltilintuinemme vaikka miten monta kierrosta ennen kuin koneen nokka vihdoin osoitti etelää kohti.


Perillä Buenos Airesin kansainvälisellä lentokentällä oltiin aika täpinöissämme. Käytiin pankista ekat pesot taskuun ja tehtiin bussiyhtiöllä lippuvaraus La Plataan. Viimeistään kun oletettu linja-auto paljastutuikin pienehköksi henkilöautoksi, jonka takapenkillä me nöpöttettiin hartiat lytyssä, kanssamatkustajan massiivinen matkalaukku meidän välissä ja omat rinkat sylissä tajuttiin oikeasti olevamme Etelä-Amerikassa. Sivuikkunoista vilahteli moottoritien laitaan pystytettyjä peltihökkeleitä, etupenkin nainen väitteli kuskin kanssa intohimoisesti politiikasta ja me hymyiltiin suupielet korvissa ja silmät loistavina sitä, että oltiin vihdoin päästy perille tänne uuteen maailmaan.

Viime päivät ollaan tutustuttu kaupunkiin ja hoideltu juoksevia asioita. Ekana aamuna käytiin jo auringonnousun aikaan kiertelemässä keskustassa ja iltapäivällä tutustuin La Platan suomalaiseen, joka auttoi paikallisen liittymän ja kausikortin hankkimisessa. Pitää mainita, että ulkosuomalaisten (blogi)verkko on uskomattoman suuri apu, josta oon tosi kiitollinen! :) 


Oon tykästynyt La Platan kaupunkiin kovin. Paikka ei ole liian iso, mutta tekemistä ja näkemistä riittää seuraaviksi kuukausiksi varmasti silti tarpeeksi. Ihmettelemisen kohteita on esimerkiksi alla näkyvät argentiinalaiset rakennustelineet. La Platassa rakennetaan paljon ja joka puolella, mutta rakennusturvallisuus hoidetaan eri tavalla kuin Euroopassa. Huomaa myös, että täällä on talvi: puissa ei ole lehtiä ja lämpöä on alle kymmenen astetta, mutta aurinko on onneksi paistanut joka päivä :)


Enää puuttuu asunnon löytäminen ja sen jälkeen vois lähteä seikkailemaan pariksi viikoksi ennen yliopiston alkua.

7 comments:

  1. Jee, ihana kuulla sieltä. :) Hyvä, että pääsitte perille. Tsemppiä kämpän etsintään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kämppä löytyi onneksi nopeasti ja pian alkaa yliopistojutut! :)

      Delete
  2. Hei vaan, taalla makin seurailen :) Soin eilen tosi hyvaa leipaa hiilarioveripisteeseen Artemisiassa, Palermo Hollywoodissa calle Gorritilla. Niita voi myos ostaa mukaan! Tuolla tarjoillaan muuten vaan kasvis- ja kalaruokaa ja paikka itsessaan on tosi natti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitäis tehä oikein lista näistä kaikista paikoista missä pitäis käydä, niitä alkaa olla niin paljon! Tänäänkin näin La Platan keskustassa paikan, joka mainosti olevansa kasvisruokapaikka! :D

      Delete
  3. AnonymousJuly 31, 2013

    Can't even guess what's been written(words are so LONG and unfamiliar :P) but it seems like this is about your journey to Argentina ;)so I hope you are liking it there and having a good time experiencing a totally new place :)
    Good pictures btw :)

    Regards,
    Jivitesh K

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hey, thank you for your message! I am indeed in Argentina now, having a good time, so all's good here! :) Hope things are great over there too! :)

      Delete
  4. Cool :D Uni’s good too? Wondering if all your courses are in Spanish.. Anyhow, since my spiritual awakening, there’s been A LOT of changes, including me opening all my chakras :)(thanks to yoga) & now I’m almost a new person with vastly improved personality, new wisdom, new perspective, new hobbies, etc etc. It’s been BEYOND amazing :D

    Well wishes,
    Jivitesh Krishna Kansra

    ReplyDelete