20 Dec 2012

Leipzigin joulumarkkinat


Viikko sitten kiertelin Leipzigin joulumarkkinoilla ihastelemassa mitä erilaisempia asioita:








Leipzigin joulumarkkinat on huhujen mukaan yksi eniten vierailluista joulumarkkinoista koko maassa ja kyllähän siellä porukkaa riittikin. Viime vuosina vähän ahdistuin väenpaljoudesta, mutta tänä vuonna ihmismassat eivät suuremmin vaivanneet - sen sijaan nautin tuntemattomien kanssa jutustelusta, suuressa väkijoukossa sitä nimittäin päätyy juttelemaan yhden sun toisen kanssa vähän väkisinkin.

Myös joulumarkkinoiden työntekijänä pääsee puhelemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa. Viime päivinä on tullut kuultua monenlaista elämäntarinaa, erilaisia muistelmia Pohjoismaiden reissuilta ja mielikuvia Suomesta. Hienointa ihmisten parissa työskentelemisessä on juuri ne ihmiset. Yliopistoelämällä on tapana sulkea opiskelijat pieneen akateemiseen kuplaan, mutta tönötettyä paikallisella torilla yksitoista tuntia päivässä monena päivänä viikossa pääsee näkemään sitä oikeaa paikallista elämää vauvasta vanhukseen.

Mutta nyt on tämän vuoden joulumarkkinat mun osalta nähty ja koettu. Se on nimittäin niin, että

1 yö Suomeen

PS. Joulumarkkinatyöntekijä on usein kuvaamisen kohteena. Yksi kuvaaja oli jopa teetättänyt otoksensa ja toi mulle niistä pari, jotka sitten skannasin koneelle. Kiitokset siis tästä kuvasta tälle herralle!


No comments:

Post a Comment