21 Nov 2012

Espanjankielisiä elokuvia


Viime viikot on ollu Saksan talvelle tyypillisiä harmaita, sumuisia ja sateisia päiviä täynnä, joten oon keskittynyt laiskot.. oleskelemaan kotosalla. Tekemistä riittäisi kyllä, mutta onneksi oon tosi hyvä tekosyissä: elokuvien katsominen on ihan ok, koska se on osa kielitaidon treenaamista.

Aattelin siis koota tähän postaukseen espanjankielisiä leffoja, joita oon tapitellut viime aikoina. Ehkä listasta on jollekin yhtä ahkeralle (heh heh..) hyötyä. Nää on suurimmalta osin aika vakavamielisiä elokuvia, joista saattaa vaikka oppia jotain historiantynkää tai muuta samalla (ei sovi unohtaa kielitaidon ohella myös muita oppimismahdollisuuksia!). Muutamilta leffakliseiltä ei voi näissäkään elokuvissa välttyä, mutta tykkäsin silti itse syystä tai toisesta kaikista elokuvista.

Elokuvat on numeroitu oman katselujärjestykseni mukaan, eivät siis ole parhausjärjestyksessä tms. Nimiä klikkaamalla pääsee trailereihin.

1. También la lluvia - Samaan leffaan on saatu ympättyä monta tärkeää aihetta: historiallinen kuvaus Kolumbuksen saapumisesta Amerikan mantereelle, bolivialaisen kaupungin Cochabamban protestit veden yksityistämistä vastaan vuonna 2000 sekä Amerikan alkuperäisasukkaiden oikeudet.

2. Corazón del cielo, corazón de la tierra - Dokumentti, jossa haastatellaan mayoja ja kuullaan heidän uskomuksiaan ja mielipiteitään kansainvälisestä bisneksestä, viljelykasvien geenimanipuloinnista ja luonnon hyväksikäytöstä. Tekstitykset valitettavasti vain saksaksi.

3. Sin nombre - Elokuvassa seurataan kahden eri henkilön elämää, jotka lopulta yhdistyvät yhdeksi tarinaksi: seurataan guatemalalaisen tytön yritystä päästä isänsä kanssa laittomasti Yhdysvaltoihin ja toisaalla Mara Salvatrucha -katujengin jäsenen elämää Meksikossa.

4.  María, llena eres de gracia - Elokuva kertoo kolumbialaisesta tytöstä, joka päätyy työskentelemään huumekuriirina Kolumbian ja Yhdysvaltojen välillä. Leffassa pääsee siis kurkistamaan sekä kolumbialaiseen elämänmenoon että yhdysvaltojen hispanobarrioihin.

5. Spanglish - Listan ainoa vähän iloisempimielinen elokuva; aiheena jälleen latinoamerikkalaiset maahanmuuttajat Yhdysvalloissa. Tyypillisestä jenkkileffasta huolimatta mielenkiintoinen katsaus espanjankielisiin kortteleihin ja integraatiokysymykseen.

6. La misma luna - Tarina siitä kuuluisesta amerikkalaisesta unelmasta ja hispano-siirtolaisista Yhdysvalloissa, hieman myös pohdinta-aineistoa aiheesta 'transnational parenting' (mikä tämä on suomeksi?): Carlitosin äiti työskentelee Yhdysvalloissa pystyäkseen tarjoamaan pojalleen paremman elämän, Carlitos puolestaan asuu Meksikossa sairaan isoäitinsä luona.

7. Voces inocentes - Miltä näyttää arkipäivä sisällissodan riepomassa El Salvadorissa lapsen silmin? Elokuvan päähenkilö Chava tovereineen tietää, että 12 vuotta täyttäneet pojat värvätään maan armeijaan taistelemaan sissiliikettä vastaan.

Jos joku tuntee samantyyppisiä tai vaikka muitakin espanjankielisiä elokuvia, niin suositelkaa ihmeessä. Päivitän listaa sitä mukaa kun on tullut uusia elokuvia tapiteltua :)



5 comments:

  1. Tosi hyvia leffoja, varsinkin toi Voces Inocentes ja Sin nombre on mun omia suosikkeja. :) Tahan joukkoon sopis mm. esim kolumbialainen "Paraiso travel" jos satut sen jostain bongaamaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samoin noi on mun suosikkeja, ja tykkäsin myös María, llena eres de graciasta tosi paljon! Kiitos vinkistä, pistän muistiin ja koitan löytää sen jostain :)

      Delete
  2. Huippuleffoja! Katsottiin juuri vähän aikaa sitten tuo también la lluvia. Voces Inocentes ja Sin nombre on kans yksiä mun lemppareita, samoin Maria llena eres de gracia. Täytyykin miettiä, jos keksin jotain muita hyviä leffoja.

    Nyt tulee mieleen vaan Bordertown, josta mainitsin juuri omien blogikommenttien joukossa. Se kertoo meksikolaisten, Ciudad de Juarezissa asuvien tyttöjen surkeasta kohtalosta. Muutama hyvä argentiinalainen leffa on esimerkiksi El Secreto de sus Ojos (kävin yllä kommentoineen Saanan kanssa katsomassa sen leffassa Helsingissä ;)), Valentín, Cuentos Chinos, El Elefante Blanco. Sattumalta kolmessa noista pääosassa näyttelee Ricardo Darín, yks kuuluisimmista argentiinalaisista miesnäyttelijöistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omaa blogia selatessa, mulla tuli heti pari muuta leffaa mieleen, chileläinen Machuca -kertoo vallankaappauksen ajasta lasten näkökulmasta sekä espanjalainen Te doy Mis ojos -kertoo perheväkivallasta. Me katsottiin molemmat yliopistoa varten ja analysoitiin niitä. On tosi hyviä kans! :)

      Delete
    2. Kiitos paljon vinkeistä! Taidan tietää, mitä teen tänä viikonloppuna ;)

      Delete