6 Sep 2012

Yhteisasumisen ilot

Löysin luonnoksista tällasen postauksen, josta joskus jo mainitsinkin - kaikille juorujen ystäville siis vähän avautumista mun vanhoista kämppiksistä:

Nyt sitä ollaan uudessa osoitteessa ja yhteiselo kahden opiskelijatyttösen kanssa on ohi. Vihdoin.

Saksassa kimppakämpät on opiskelijoiden ja miksei muidenkin nuorten yleisin asumismuoto. Käytännössä sopiva asunto löydetään netistä; asumukseen ja asukkaiden kokoonpanoon käydään tutustumassa paikan päällä ja kun sopiva osuu kohdalle, laitetaan puumerkit paperiin. Näin myös omalla kohdallani. Reissasin vielä Braunschweigissa asuessani Halleen yhdeksi päiväksi tutustumaan neljään sopivanoloiseen asuntoon ja niiden asukkaisiin ja valitsin joukosta mielestäni parhaimman. Tärkeää oli mukavat kämppikset, joiden kanssa voisi ystävystyä ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Piirtelin jo mielessäni yhteisiä kokkaustuokioita ja elokuvailtoja ja sen semmoista.

Olin aiemmin asunut Suomessa HOAS:in solukämpässä, jossa kaapeissa ja ovissa oli lukot ja seiniä ja ovia ei saanut virallisten säännösten mukaan koristella. Asukkaat olivat niitä onnellisia, jotka olivat saaneet säätiön edullisen opiskelija-asuntohuoneen, mutta mitään etukäteisvalintamahdollisuutta tai tuleviin kämppiksiin tutustumista ei ollut. Itse asuin ihan mukavien kahden ulkomaalaisen tytön kanssa: asuessa tuli harjoiteltua paljon englantia ja välillä kokattua yhdessä, mutta muuten meillä ei ollut sen suuremmin mitään tekemistä toisiemme kanssa. Riemuitsin siis mahdollisuudesta asua itse valitsemieni kämppisten kanssa Saksassa ja odotin innolla yhteistä aikaamme.

Tämän yhden asunnon kaksi tyttöä olivat tosi mukavia: tultiin loistavasti juttuun ja suunniteltiin yhteiseloa oikein jäätelön äärellä. Lisäksi asunto oli hyvällä paikalla, vastikään remontoitu, tilava ja rauhallisessa naapurustossa. Päätös ei siis ollut vaikea ja olin varma, että meillä tulisi olemaan mukavaa yhdessä asuessamme. 

Eihän se sitten mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Oikeastaan kaikki toimi pintapuolisin ihan hyvin: kaikki suorittivat siivousvuoronsa ajallaan, laskut maksettiin täsmällisesti ja kämppikset olivat rauhallista sorttia, joten opiskelu ja nukkuminen oli aina halutessa mahdollista. Yhteisistä kokkaustuokioista ja leffailloista tosin saatoin vain uneksia, sillä nämä kaksi tyttöstä olivat tunteneet toisensa jo kolme vuotta, eivätkä sittenkään halunneet ottaa kolmatta pyörää mukaan. Minulle tilanne oli aika kova pala, koska en tuntenut kaupungista vielä ketään ja tunsin oloni todella yksinäiseksi. Onneksi sain pian hyvä kavereita yliopiston kautta.

Totuin pian siihen, että kämppikset puhuivat minulle vain kun tarvitsivat rahaa. Keskustelun alkaessa tiesin jo, mihin se päättyisi: kuulumisia kyseltiin nimittäin vain, kun yhteiskassaan pitäisi laittaa rahaa tai kämppikset olivat kaksisteen päättäneet allekirjoittaa jonkun vakuutussopimuksen tai ostaneet käytävään koristerisuja lasivaasissa, josta minun tulisi maksaa kolmasosa. Kukaan ei tosin koskaan minulta, haluaisinko moista sopimusta puhumattakaan niistä koristerisuista. No mikäs siinä, kyllähän minä nyt aina mielelläni ah-niin-kauniista risuista muutaman euron pulitan..

Jossain vaiheessa kämppikset sitten unohtivat olemassaoloni kokonaan. Illalla tullessani kotiin he olivat laittaneet asunnon oven takalukkoon niin, ettei sitä saanut ulkopuolelta enää avaimella auki. Jotenkin kummallista soittaa oman asuntonsa ovikelloa viisi kertaa, ennenkuin nyrpeä kanssa-asuja tulee avaamaan oven sanomatta sanaakaan.. Ja tämä toistui kolmesti. Kolmannella kerralla harkitsin vakavasti poliisille soittamista, kai nyt ihmisellä on oikeus päästä omaan asuntoonsa milloin vain haluaa?

Lisäksi pikkujutut nakersivat koko yhteisen vuoden taipaleemme aikana: jo alussa ruokani siirrettiin jääkaapin pienimpään lokeroon ja jotenkin mun hillot ja pastat katosivat toisinaan parempiin suihin. Jouluna on muuten kuulemma epäkohteliasta viedä suomalaisia jouluherkkuja tuliaisiksi poikaystäväni perheelle: mehän olemme sentään Saksassa, jossa joulu on tärkeä perinne, ja perinteistä ei tulisi poiketa eksoottisilla leivonnaisilla (tämä olisi siis entisen kämppikseni mielipide). Välillä otti myös päähän maksaa muiden kämppisten televisionkatselusta, vaikka itse en edes halua omistaa televisiota, mutta tässäkään suhteessa tytöt eivät olleet kompromissivalmiita. Puhumattakaan siitä, että toisella tytöistä oli tapana linnoittautua vessaan kello puoli kahdeksasta kello kahdeksaan, eli juuri sinä aikana kun minun olisi pitänyt pestä hampaani ennen yliopistolle lähtemistä.. Melkein tuli ikävä HOASin solua.

Kun päätös poismuutosta oli varma ja hain uutta asukasta huoneelleni, kämppikset eivät oikein halunneet hyväksyä ketään - uuden asukkaan tulisi luvata asua asunossa yli vuoden, mieluiten tietystä pidempään. Vika oli kuulemma omani, jos sopivaa vuokralaista ei löytyisi: olisinpa vain pysynyt asunnossa. Pienen painostuksen jälkeen he sopivat selkäni takana uudesta asukkaasta, joka tosin pystyisi muuttamaan vasta myöhemmin, ja minun tulisi siksi edelleen maksaa kuukauden ylimääräistä vuokraa vaikka asun jo muualla. Loppuen lopuksi kuitenkin pieni vaiva siitä, että olen vihdoin vapaa: uuteen asuntoon voin kutsua jopa vieraita ilman mulkokatseita, sisäänpääsy on taattu minä tahansa vuorokauden aikana ja tulen loistavasti toimeen kanssa-asukkini kanssa.

Suurin osa mun kavereista asuu kimppakämpissä ilman mitään ongelmia ja saivat kaupan päälle ihan mahtavat kämppikset. Mulla kävi vain tosi huono tuuri.

No comments:

Post a Comment