2 Jul 2012

Piipahdus Leipzigissa

Viikonloppuna piipahdin Leipzigissa valmistelemassa huomista esitelmää parin kaverin luona ja päätin yhdistää reissuun kaupunkiin tutustumisen - onhan tässä tullut kulmilla jo melkein vuosi asuttua ilman, että oisin kertaakaan käynyt tarkkailemassa lähimmän suurkaupungin elämää. Etäisyyttähän kaupunkiin on huimat puoli tuntia ja parhaimmillaan kolme euroa, että voisihan siellä useamminkin käydä.

Reissun suunnitelmallisuudessa olisi ollut parantamisen varaa: tulkitsin säätiedotuksen lähinnä viileäksi ja sateiseksi (kuten useimmat päivät nykyään...), joten päivän vaatetukseen kuului farkut ja huppari. Sääherrat päättivät asettaa sittenkin eri nappulat peliin ja aurinko hohkasi lähes pilvettömältä taivaalta, lämpöä oli ainakin yli 25 astetta. Jouduin turvautumaan esitelmäkaverin vaimon vaatevarastoon, koska usean tunnin kiertely kaupungilla pitkähihaisissa mojovan auringonpaisteen saattelemana olisi ollut itsekidutusta. Valitettavasti myös aurinkorasva jäi päivän varustuksesta, joten rintakehää ja selkää koristaa nyt todella upea vaalea toppikuviointi kirkkaan punaisin reunamin... 

Olen aina pitänyt itseäni jonkinmoisena suunnistajana, mutta tällä kertaa ei oikein onnistanut. Kiersin iloisesti ympyrää kolme kertaa pitkin kaupungin raitteja ja sillä kolmannella kerralla turhauduin niin, että otin sen suunnan, joka tuntui kaikista epätodennäköisemmältä (olinhan jo kokeillut kaikki muut suunnat!) ja parinkymmenen minuutin talsimisen ja yhden puhelinsoiton jälkeen saatoin todeta tosiaankin olevani aivan väärällä puolella Leipzigia. Ei auttanut muu kuin kipitellä takaisin. Kolmen tunnin patikkamatkan aikana tuli siis nähtyä suhteellisen vähän, mutta useaan otteeseen. Leipzig on kyllä kaunis kaupunki, mutta ei ole Hallen kompaktiuden (ja julkisen liikenteen kausikortin) voittanutta.










No comments:

Post a Comment