11 May 2012


Kipittelin eilen iltasella kotiin ja ottaa räpsäytin parit kuvat matkalla. Yllättävän nättejä otoksia tuli hämärässä vaikka oli vaan tuo minikamera mukana eikä mitään jalustan suuntaistakaan. Minähän luotan sataprosenttisesti kameran voimaan enkä kuvaajan kykyihin, köhköh.. Jouduin vaan leikkaamaan tota allaolevaa kuvaa vähän pöllösti taustan takia, mun kuvankäsittelytaidot on nimittäin yhtä alkeelliset ku kamerankäsittelytaidotkin.

Oltiin eilen kavereiden kanssa yliopiston Länderabendissa, jossa kansainvälisen viikon kunniaksi opiskelijat esittelivät kotimaitansa valokuvien tai perinteisten laulujen, tanssien ja ruuan avulla. Lavalle nousivat Azerbaijan, Bangladesh, Bulgaria, Intia, Slovakia ja monia muita, mutta unta rakastavina häippästiin jo kymmenen aikaan paikalta. Tapahtuman juontajat mainitsivat meidän yliopistossa opiskelevan muistaakseni yli 1400 ulkomaalaista opiskelijaa - siinä joukossa on todistetusti myös yksi suomalainen ERASMUS-opiskelijakin, tai niin ainakin yksi toinen vaihtari kertoi. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen pohja näillä huhuilla on...

Huhuja täällä nimittäin liikkuu jos sattuu olemaan niinkin eksoottinen kuin _pohjoismaalainen_. Törmäsin edellisessä tapahtumassa yhteen kurssikaveriin, joka kysy josko tunnen yhtä Tabetaa, joka opiskelee logopediaa. Öö en? Kyseessä oleva henkilö kuulemma tuntee minut: hän on nimittäin yhden toisen kurssin kurssikaverini entisen kämppiksen kaveri! Menipä serkun kaiman kissaksi, ei mikään ihme etten muistanut tavanneeni tyyppiä ohimennen joskus viime syksyn alkupuolella. Ka jotta semmosta löpinää taas vaihteeksi, miepä lähen tästä nyt rautatieasemaa kohti!



3 comments:

  1. Noi huhut ulkomaalaisista opiskelijoista on aina niin älyttömiä, itsekin oon joutunut moisten kohteeksi täällä. Mulla oli joskus vielä Suomessa asuessani joku huima 2 viikon romanssi yhden itävaltalaisen kanssa, joka sattumoisin opiskelee mun kanssa samassa koulussa täällä Itävallassakin. Ilmeisesti tää jätkä on jotenkin tunnettu ja levitellyt asiaa ympäriinsä, sillä hyvin usein uuden ihmisen tavatessani kommenttina tulee heti "Hei ootkos SÄ se P:n suomalainen romanssi?".... Ei hirveen kiva, että minut jostain tuommosesta tunnetaan, varsinkin kun seurustelen ihan eri ihmisen kanssa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin vaan kuvitella tilanteen epämiellyttävyyttä... :D Aikamoinen yhteensattuma kyllä että opiskelette samassa koulussa Itävallassa, on tää maailma pieni :D

      Delete
    2. Onneks sentään eri kampuksella niin ei tartte törmäillä :D

      Delete